Takaisin aihealueen sivulle

Apua talousongelmiin seurakunnan diakoniatyöllä

  • Artikkeli

Seurakuntien diakoniatyön kautta tuetaan ja autetaan ihmisiä taloudellisessa ahdingossa.

Taloudesta johtuva huoli vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Diakoniatyön tarjoama keskusteluapu voi helpottaa tilanteen selvittämistä ja  joskus paikallisseurakunnan diakoniatyöllä voi olla mahdollisuus avustaa kertaluonteisesti akuutissa aineellisessa hätätilanteessa. Talous- ja velkaneuvonnan asiantuntijat auttavat taloudellisen kokonaistilanteen kartoittamisessa ja talouden suunnittelussa. Seurakunnan diakoniatyöntekijä voi auttaa myös löytämään asiantuntevaa apua esimerkiksi velkaneuvojalta. Hän voi auttaa lomakkeiden täyttämisessä ja yhteydenpidossa esimerkiksi velkojiin ja sosiaalitoimeen ja olla mukana neuvottelemassa ratkaisuja ongelmiin.

Seurakunnan diakoniatyö on tarkoitettu kaikille ihmisille taustoista riippumatta. Apua voi hakea oman asuinalueen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnasta, jonka yhteystiedot löydät sivuston hakupalvelun avulla. Seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia, eivätkä edellytä kirkon jäsenyyttä. Keskustelua varten on hyvä varata tapaamisaika.

Siirry Palveluun

Kuinka tyytyväinen olet palveluumme?

Kiitos palautteestasi!